Käsillä tehdessä, vaikka maalatessa tai ommellessa, voin kuunnella musiikkia tai radiota niin homma hoituu helpommin. Haaveilen tällä hetkellä insiroivasta työtilasta, jossa voisi olla paljonkin inspiration lähteitä kuten värejä ja valoja, ideatauluja tai näytekankaita ja värikarttoja. Mutta missä kulkee raja?
torstai 27. helmikuuta 2014
Inspiroiva työtila
Olen usein miettinyt työtilaa ja sen merkitystä tuottavalle työlle. Joskus työtilan on oltava rauhallinen ympäristö eli mahdollismman vähän hairiötekiöitä sekä visuaalisia ärsykkeitä. Jos kirjoitan vaikka pitkiä tekstejä, jotka vaativat tiukkaa keskittymiskykyä tarvitsen yksinkertaisen ja mukavan työtilan. Luovalle kirjoittamiselle paras paikka olisi ikkunan ääreellä, jossa voisi ajatuksen antaa lentää vapaasti. Ihannekohteita ajatuksen muodostumiselle ovat myös takkatuli tai järven selkä. Hiljaisuus on tärkeää, jotta voisi kuulla omat ajatuksensa.
Käsillä tehdessä, vaikka maalatessa tai ommellessa, voin kuunnella musiikkia tai radiota niin homma hoituu helpommin. Haaveilen tällä hetkellä insiroivasta työtilasta, jossa voisi olla paljonkin inspiration lähteitä kuten värejä ja valoja, ideatauluja tai näytekankaita ja värikarttoja. Mutta missä kulkee raja?
Kuvat https://www.pinterest.com

torstai 20. helmikuuta 2014
Luonnollisesti II
Viihtyvyyteen vaikuttavat myös kodin materiaalit. Luonnolliset materiaalit kuten pellava, puuvilla, villa ja silkki ovat suosikkejani. Etenkin pellava on mielestäni elävä pinnaltaan eikä rypistyminen pahenna sen kauneutta - päinvastoin!
Kauniita pellavakankaita voit tilata vaikka täältä:
http://www.adaina.fi/order_samples.php
Myös kodin tuoksut, luonnollinen valaistus esim. luonnonvalolampuilla vaikuttavat yllättävän paljon. Ohessa kauniita luonnollisia elementtejä ja muotoja luonnolliseen sisustukseen.
Kuvat Pinterest https://www.pinterest.com/

tiistai 18. helmikuuta 2014
torstai 13. helmikuuta 2014
Tunnetila
Tervetuloa sisustusblogiini!
Tuunnelma nimi sai alkunsa siitä, mitä pidän tärkeänä kotona eli tunnelmasta sekä sen virittämisestä sisustuksen keinoin. Tunnelma voi olla apea tai väsynyt, raikas tai räiskyvä tai rauhallinen ja tyylikäs. Jokaisella on mahdollisuus virittää kotinsa tunnelma, joka korostaa tai tasapainoittaa omaa yleistä tunnetilaa. Se voi muuttua vuodenaikojen mukaan tai se voi olla vallitseva sisältäen vain pieniä tarpeita muutoksiin tilassa, joka sinulle on se tärkein paikka -koti.
On helppo myös itse virittää tunnelma - vaikka vain siivoamalla tai ostamalla kukkia, mutta joskus voi olla paikallaan katsoa kotiaan toisen silmin. Tunnelma kodissasi voi olla vuosien saatossa tapojen ja tottumuksien tuloksena syntynyt tila, joka voisi toimia paremmin ja tuntua raikkaammalta muutoksen jälkeen. Voimme tulla sokeiksi näille muutostarpeille tai vain haluamme kieltäytyä muutoksesta. Pelkäämme päästää irti tutusta ja turvallisesta. Me ihmiset olemme erilaisia ja näemme asiat eri tavoin. Muutumme kokemuksien ja oppimisen kautta. Kodin soisi olevan paikka, joka kuvastaa aidosti sinua ja elämäsi kerroksellisuutta puhtaasti. Katalogikoti ei kerro sinun tarinaa.
Tässä blogissa haluan jakaa omia ideoita eri tunnelmien luomiseen pienin ja suurin keinoin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)