tiistai 24. kesäkuuta 2014

Bon Appetit!

Olen Euroopassa asuessani saanut käydä muutamassa ravintolassa, etenkin Madridissa ja Pariisissa, jossa käynti on ollut todellinen elämys. Sisustukseen ja tunnelmaan on käytetty aikaa ja rohkeaa luovuutta. Mielestäni ravintolakäynti tuleekin tarjota hyvän ruoan lisäksi myös visuaalisen nautinnon.

Sisustuksessa voidaan käyttää näyttäviä yksityiskohtia ja esimerkiksi valaisimia, asetelmia, sermejä tai pintastruktuureja. Kun pöydässä on hiljainen hetki, niin silmä vaeltaa ja lepää näissä detaljeissa.

Mikä onkaan parempaa kuin kokonaisvaltainen ravintolaelämys; hyvä ruoka, rohkea ja kaunis interiööri sekä mahdollisesti hyvin valittu musiikki sekä kotoisan olon tarjoava henkilökunta? Sellaisesta paikasta puhutaan ja sellaiseen paikkaan palataan.



 
 
 


 


 

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Yksityiskohdat luovat syvyyttä

Kodin sisustuksessa yksityiskohdat ovat tärkeitä. Pienet arkiset asiat, käyttöesineet, taide, koriste-esineet ja oivaltavat ratkaisut rikastuttavat päiväämme. Usein on kuitenkin vaarana ylisisustaa koti tavaralla. Kun esimerkiksi koriste-esineitä on liikaa, niin tavarat ahdistavat ja huomio herpaantuu.  less is more-pätee sisustamisessakin.

Yksi tapa on vaihdella esillä olevia esineitä. Rakentaa niistä vaihtelevia asetelmia, vaikka vuodenaikojen tai väriteeman mukaan. Näin koti elää ja pysyy mielenkiintoisena ilman suuria muutoksia tai ponnisteluja. Kotivisualistin työ on erittäin terapeuttista ja silmä lepää kätten jäljissä.


Tunnelmavaloa
 
 
Ei heitetä kehään...
 
 
Sulassa sovussa

Aterimet kuin korut

Kelpaa kulkea...
 
 

"Fly Me to Paris" by Christian Schloe