Juhannusruusu tuli kaksi viikkoa myöhässä makuuhuoneen ikkunanäkymään. Vadelmat, karviaiset, metsämansikat ja viinimarjat kypsyvät hitaasti viileässä kesässämme. Omenapuut pudottelevat oliivin kokoisia omenoita. Raparperit ovat valtaisia niistä saimme tehtyä hilloa mansikoiden kanssa. Ruoho kasvaa paljon pikkuisia kukkia myös apilaa ja voikukkia. Kimalaiset ja perhoset viihtyvät. Se on tärkeää.
Muutaman kuusen kaadoimme keittiön ikkunan edestä ja myöhemmin siistimme trimmerillä keittiönäkymää niittymäiseksi lehtomaisemaksi. Puutarhan soisin olevan boheemin mutta selkeän. Joitakin loppukesän kukkia ajattelin laittaa, kun kaikki värikkäät kukat kukkivat alkukesästä, paitsi yksi tuntematon eksoottinen kukkakaunotar kukkii juuri nyt.
Pihallamme vierailee ruskea Siperian metsäkissa. Olen ristinyt sen Browneyksi. Se tulee tervehtimään etenkin kun olen mökillä yksin. Meillä on hyvä suhde. Lintuja on paljon mm; uunilintuja, lokkeja, mustarastaita, sepelkyyhkyjä, peippoja ja pääskysiä. Välillä taivaalla kaartelee haukka tähyillen avohakkuualueita. Aamulla aikaisin töräyttelevät laulujoutsenet voimallisesti lähtiessään lentoon utuisilta lähipelloilta.
Mökkitiellämme kuulee usein kavioiden kopsetta, kun läheisen JauJau-islannin hevostallin hepat kulkevat mökkimme ohi. Taidan minäkin osallistua vaellukselle syksymmällä, olenhan vanha hevoshullu!
Tuoreita leivonnaisia ja lähitilojen tuotteita olemme ostaneet läheiseltä tuottajatorilta Levannolta. Siellä on myös viihtyisä Wintti-kahvila.
Rehevä puutarhamme ennen siistimistä. |
Näkymä tuvan ikkunasta. |
Näkymä keittiöstä. |
Näkymä kammarista aittarakennukselle juhannusruusujen aikaan. |
Näkymä kammarin työpöydältä tallille. |
Tuntematon kukkakaunotar. |
Näkymä huussista. |