torstai 13. elokuuta 2015

Pintaa syvemmällä

Kesäkotimme pinnat ovat hioutuneet pikkuhiljaa. Lautalattian päälle oli asennettu laminaatti, jonka poistimme ensitöiksemme. Onneksi laminaatti ei ollut pitkään lattian päällysteenä ja vauriot olivat onneksemme vähäiset. Pientä rihmastoa oli keräytynyt lankun pintaan, mutta pesimme sen huolellisesti pois ja hioimme pintakerroksen puhtaaksi.

Koska käytämme kesäkotia lähinnä keväisin, kesäisin ja syksyisin, on se talvella lämmittämätön. Siksi suurista kosteuseroista johtuen laminaatti ei sovellu vanhaan taloomme.

Vanha lankkulattia juuri hengittää rakojensa välistä ja samalla puhdistimme alapohjan kaikki kissanluukut ilman kiertämiseksi. Lisäksi taloon tuli painovoimainen ilmanvaihto.
Betolux-maalista on minulla hyvät kokemukset vanhan lautalattian maaliksi. Se on kestävä ja helppohoitoinen ja nyt maalin voi sävyttää haluamallasi sävyllä maan ja taivaan väliltä.

Paneeliseinät jäävät toistaiseksi ja maalaan ne Uulan maalilla pehmeän valkoiseksi.

Lattiavärin historiaa ruskeaa ja harmaata...

Työläs käsin hiottavaksi, mutta koneella onnistui...

Tuvassa ollut ruskeaa ja khakinbeigeä...ja kellari!

Kermaan sävytetty Betolux oli valintamme.


Pehmeä kerman sävy ei hyökkää...
 

Ystäväni Browney
 
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti