torstai 29. marraskuuta 2018

Lankkupöytä DIY

Sohvapöytä on usein vääränmittainen valmiiksi ostettuna. Usein se on liian syvä eli leveys on turhan suuri. Tämä vie paljon tärkeää lattia pinta-alaa. Samoin se on usein liian matala vaikkapa iltapalan tai kahvin nauttimiseen. Ja useinkaan se ei ole tarpeeksi pitkä palvelemaan useaa kahvittelijaa. Monet penkit soveltuvat tähän hyvin, mutta ovat liian matalia. Siispä päätin tehdä itse sohvapöydän sellaisilla mitoilla, mitkä toimivat.

Ohje löytyi Pientalo ja piha-lehdestä nro 5. Kalanruotoa en lähtenyt tekemään vaan tyydyin K-raudan puutavaraan Porvoossa. Kolme paksua metallistettua lankkua sain määrämittaan sahattuna. Lisäksi jalkoihin paksumpaa 45 x 45mm mäntyä. Puutavara tuli maksamaan alle 20 €. Ei kallista!


Silkkisen pinnan saa Osmo Colorin TopOililla . Sävy Lumi.

Ohjeen pöydän pitkät lattialaudat jätin pois jalkojen ja siivouksen  tieltä.



Puutavaran leimat halusin jättää näkyviin.

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Tilateos valaisimilla

Nyt alkaa olla käsillä vuoden pimeimmät hetket. Päivä on lyhyt ja harmaa. Silloin on aika kiinnittää huomio kodin valaistukseen.

Olen jo kauan katsellut Ikeasta Sinnerlig-valaisimia, jotka ovat mielestäni näyttävät ja luovat kaunista ja pehmeää tunnelmavaloa. Ne on keveät ja valmistettu bambusta. 

Valaisimet itsessään ovat  luonnonmateriaalinsa vuoksi mieluisat ja muotoilu on näyttävä korkeaa tilaan. Ne vaativat korkean huoneen tullakseen edukseen, mutta sopii myös esim. ruokapöydän päälle.

Ne ovat kuin valaiseva tilateos, vai mitä mieltä olette ?






keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Tiiliseinän muutos

Talossamme on useampi tiilinen sisäseinä, vaikka puutalo onkin. Jostain syystä en ole lämmennyt valkoiselle tiiliseinälle. Pitkään olen miettinyt eri vaihtoehtoja, miten saisi niistä mielenkiintoisemmat. 



Tiiliseinä valkoisena


Tänään aivan ex tempore, päätin maalata seinän, jotta siihen saisi kaipaamaani lämpöä ja näyttävyyttä. Päätin maalata seinän vain osittain, jotta maalauspinnasta tulisi elävä ja muistuttaisi hieman ranskalaisia kalkkitiiliseiniä. Toki tulos ei ole aivan sama, mutta huolimaton sively sai aikaan hiukan antiikkisen tiilipinnan. Itse olen tyytyväinen tulokseen ja kaiken lisäksi maalaus sujui nopeasti noin tunnissa! Voila!










Valitettavasti syksyn pilvinen sää ei tuntenut armoa kuvaustilanteessa, mutta halli on mielestäni nyt paljon mielenkiintoisempi. Nyt on etsinnässä suuri kello tuohon maalatulle seinälle.

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Terassielämää

Pitkä kesätauko on päättynyt ja nyt on energiaa kohti syksyn haasteita. Hurjat helteet olivat haasteelliset, mutta onneksi talo pysyi viileänä kiitos lämpöpumpun viilennys toiminnon.

Kesä sujui pienen puuhastelun ja matkailun ansiosta mukavasti. Paljon tuli vietettyä aikaa patiolla aamuisin, kun siellä ei vielä ollut liian kuuma. Pikku hiljaa terassimme, joka antaa länteen, on valmistunut toiseksi olohuoneeksi. 

Terassilta on huikeat näkymät järvelle ja tänä kesänä on ollut paljon kauniita auringonlaskuja.







Paikka kesälukemisille.

Aamupalapöytä.

Keltaiset ovet maalasin kesällä.

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Vanha vitriini

Löysin sopivan siron tummanruskean vitriinin Porvoosta tuomaan tuulahduksen historiasta uuteen keittiöömme. Vanhojen huonekalujen tuominen modernimpaan taloon antaa juuri sen tarvittavan roson ja mielenkiintoisen tunnelman sisustukseen.

En välttämättä välitä täysin antiikkihuonekaluin sisustustetusta kodista, jo sen vuoksi että usein sängyt ja sohvat esimerkiksi eivät toimi tämän päivän vaatimusten mukaisesti jo mittojensa tai toimintojensa mukaan.

Mutta vitriinit, lipastot, tuolit ym. ovat täysipuisina hyvin tehtyjä ja pitkäikäisiä sijoituksia. Pinta voidaan käsitellä ja näin saadaan vanha huonekalu sopimaan tämän päivän tarpeisiin ja värimaailmaan.

Sävyn  sekoitin Annie Sloanin English Yellow ja Paris Grey 50:50.

Kaapin taustatapetin annoin jäädä toistaiseksi.



Keltaiseen väriin päädyin, koska keittiömme sijaitsee pohjoisessa ja sen luonnollinen valaistus on varsin kylmä. Muutenkin ajattelin rohkaistua käyttämään rohkeammin värejä, joilla on piristävä vaikutus. Keltaisella tulen maalaamaan myös tummanharmaan talomme ulko-ovet.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Takan uusi pinta

Hyvin usein hieman vanhemmissa taloissa on paraatipaikalla massiivinen tiilitakka, joka on joko tummanruskea tai tiilen värinen. 

Kun halutaan raikastaa tummaa takkaa se voidaan hyvin maalata. Itse käytin Sloanin kalkkimaalia Paris Gray, jonka sävyyn olen ihastunut. Pinta peittyi vain yhdellä maalikerroksella, mutta vaikutus on huikea. Olohuoneen koko ilme raikastui ja yhtenäistyi ja samalla valoisuus lisääntyi. 

Myös savimaali soveltuu erinomaisesti takan pintaan. Maalin on hyvä olla hengittävä ja myrkytön ja kalkkimaalin etu on siinä, että se tarttuu hyvin.






Reunat maalasin rennommin, joka teki pinnasta elävän.

Elävämmän pinnan saa hiomalla jälkeenpäin tiilipintaa näkyviin.

perjantai 23. helmikuuta 2018

Turkoosi vallankumous

Vaikka ajatellaan, että ihminen saa turvaa tutuista väreistä kodissaan, niin silti joka kevät tekee mieli jotain uutta, aikaisemmin kokematonta. Turkoosi eri tummuusasteissaan on nyt ottanut minusta vallan; veden haaleasta vaaleudesta tummaan voimakkaaseen turkoosiin. Jopa sitruunankeltainen uusi automme, pieni auringonsäde pihallamme vaihtui turkoosiin! Jopas jotakin...keltainen oli ihana, mutta ei tuonut meitä liukkaalla tänne kukkulalle, niin täytyi vaihtaa nelivetoon.

Viileät, sinertävän harmaat väriskaalat ovat ollet aina minulle itsestäänselviä valintoja. Punaista olen päästänyt kotiimme vain roosan sävyissä. Roosa onkin yhä yksi suosikeistani.













Pyrin pitämään kodin kalliimpien hankintojen värit maanläheisinä, kuten uudet suomalaiset Kaarna-sohvamme (toimivat myös vuoteina vieraille).Tyynyillä, peitoilla ja pikkuesineillä uskallan revitellä rohkeammin. Nekin ovat silti hillittyjä värejä...

Kun pääsen kylään värejä rakastavan ystäväni luokse, olen aivan haltioissani siitä rohkeasta värinkäytöstä. Ehkä minäkin joskus rohkaistun voimakkaiden värien energisoivasta väriterapiasta, mutta tällä hetkellä etenen pienin askelin.







keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Maalausprojekteja

Ystävänpäivänä helmikuun valo jo lupailee kevättä, vaikka elämmekin vielä sydäntalvea. Valo kuitenkin on voimaannuttava ja lisää energiaa päivä päivältä. Valo kirkastaa värit ja saa sielun soimaan.

Olen pitkään halunnut maalata ison eteisen lipastomme. Sen alkuperäinen väri oli ruskea ja maalasin sen kauan sitten valkoiseksi. Nyt kokeilin Annie Sloanin French Linen värillä. Pelkäsin värin olevan liian tumma, joten sekoitin pienen purkin Old White sävyä sekaan.
Lopputulos oli kelomaisen harmaa ja hieman saven sävyinen. Mielenkiintoinen ja kaunis tulos, mutta se ei mielestäni sopinut talomme muihin väreihin. Lattiat ovat terrakottalaattaa ja tuo yhdistelmä häiritsi silmääni.





Kokeilin päälle hennosti okraan vivahtavaa Country Grey sävyä joka osoittautui juuri oikeaksi sävyksi. Se istuu laattojen sävyyn hienosti ja toi kaivattua lämmintä hehkua. 

Valitettavasti helmikuun valo on vielä sen verran valju, ettei eroa kuvissa juuri erotu.  Luonnossa tuo väri on kerta kaikkiaan upea! Alla siis lopullinen sävy.

Lipasto on maalattu tarkoituksella eläväpintaiseksi.

Kokeilin myös saman merkin Paris Grey väriä ja se oli myös napakymppi. Pieni tummanruskea tarjoilupöytä sai tyylikkään ranskalaisen harmaan sävyn. Très chic!


Paris Crey




torstai 11. tammikuuta 2018

Keittiöstä kantautuu tulen rätinä



Keittiöstä puhutaan kodin keskiönä, ja se onkin yksi tärkeimmistä kodin tiloista. Siellä tehdään ruokaa ja parannetaan maailmaa. Sinne hakeutuu hyvien tuoksujen kutsumana tai liesien lämmön houkuttelemana.

Uudessa talossamme on suureksi ilokseni pieni leivinuuni ja puuliesi. Olen aina haaveillut laittavani tulen puulieteen vapaapäivänä, kun ulkona paukkuu pakkanen ja keho on jähmeä ja jäykkä. Mielikin on pimeyden synkistämä. Rätisevä ja tuoksuva tuli antaa heti kotoisan ja iloisemman mielen.

Puulieden läheisyyteen puuseppä teki lankkupöydän, jossa voimme syödä aamiaista tai istua iltaa musiikkia ja tulen rätinää kuunnellen. Koska keittiö on erillinen mutta melko tilava, on siitä muodostunut arkitupa, jossa viihdytään.

Keittiön remontti on pahasti kesken, mutta kunhan saamme lähipuulattian mäntylankusta sekä listat niin sitä voidaan kutsua valmiiksi.  Onneksi en häiriinny keskeneräisyydestä vaan oudolla tavalla nautin, että jotain projektia on aina meneillään. 


Keittiö alkaa hahmottua suunnitelmani pohjalta.

Välitilan jätin kylmästi hiotuksi tiiliseinäksi, jonka maalasin Vintron kalkkimaalilla Ermine.
Kerman sävy antoi lämpöä ja päälle kaksi kerrosta Extreme lakkaa.

Kelopuusta valmistettu öljytty aamiaispöytä.

Keittiö on rakentunut yhdelle seinälle.


Pieni, mutta pippurinen puuliesi toimii hyvin.