perjantai 23. helmikuuta 2018

Turkoosi vallankumous

Vaikka ajatellaan, että ihminen saa turvaa tutuista väreistä kodissaan, niin silti joka kevät tekee mieli jotain uutta, aikaisemmin kokematonta. Turkoosi eri tummuusasteissaan on nyt ottanut minusta vallan; veden haaleasta vaaleudesta tummaan voimakkaaseen turkoosiin. Jopa sitruunankeltainen uusi automme, pieni auringonsäde pihallamme vaihtui turkoosiin! Jopas jotakin...keltainen oli ihana, mutta ei tuonut meitä liukkaalla tänne kukkulalle, niin täytyi vaihtaa nelivetoon.

Viileät, sinertävän harmaat väriskaalat ovat ollet aina minulle itsestäänselviä valintoja. Punaista olen päästänyt kotiimme vain roosan sävyissä. Roosa onkin yhä yksi suosikeistani.













Pyrin pitämään kodin kalliimpien hankintojen värit maanläheisinä, kuten uudet suomalaiset Kaarna-sohvamme (toimivat myös vuoteina vieraille).Tyynyillä, peitoilla ja pikkuesineillä uskallan revitellä rohkeammin. Nekin ovat silti hillittyjä värejä...

Kun pääsen kylään värejä rakastavan ystäväni luokse, olen aivan haltioissani siitä rohkeasta värinkäytöstä. Ehkä minäkin joskus rohkaistun voimakkaiden värien energisoivasta väriterapiasta, mutta tällä hetkellä etenen pienin askelin.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti